Saavuin Hollantiin perjantaina lokakuun 20. päivä. Liikkuvuusjaksoni toteutui Utrechtissa, mutta majoituin noin 20 km päässä Amersfoortissa. Ensimmäinen viikonloppu kului kaupunkiin ja paikalliseen kulttuuriin tutustuessa. Lisäksi opettelin reitin majoituspaikastani koululle. Molemmista selvittiin ilman sen suurempia haasteita, ja uuteen oli helppo sopeutua.
Amersfoort
Aloitin liikkuvuusjaksoni seuraavana maanantaina ROC Midden Nederlandin sport collegessa, jonka tilat sijaitsevat Utrechtissa Stadion Galgenwaardin tiloissa. Jakson aikana pääsin osallistumaan oppitunneille koulussa yhdessä paikallisten opiskelijoiden kanssa, ja liityin koulun “jalkapallovalmennuslinjan” valmennusprojektiin. Käytännössä tämä toteutui niin, että kävin muutamana päivänä viikossa oppilaiden kanssa valmentamassa jalkapalloa paikallisissa seuroissa. Koulussa liityin oppitunneille, jossa oppilaat ohjasivat toisilleen liikuntatunteja liittyen heille annettuihin lajeihin. Lajeista sain oppia muun muasta korkeushypystä, parkourista, ja futsalista.
Oppilaat opiskelevat samankaltaista tutkintoa kuin me Varalassa, mutta oppituntien sisällön ja keskusteluiden perusteella ymmärsin, että Hollannissa heillä on esimerkiksi eriytettynä jalkapallovalmennus omaksi laajemmaksi tutkinnonosakseen, jota toteutetaan kolmen vuoden ajan. Luokka on jaettu pienryhmiin, ja jokainen pienryhmä käy kerran viikossa valmentamassa heille valitussa paikallisessa seurassa. Kävin pääosin kahdessa seurassa: SV Kampong Voetbal ja Omni Zwaluwen Utrecht 1911. Minun, opettajien ja oppilaiden lisäksi apuvalmentajina toimi monia paikallisia yläasteikäisiä nuoria, jotka aikaa viettääkseen tulivat lasten harjoituksiin avuksi.
Syksyn aikana meille painotettiin harjoituksen organisoinnin ja suunnittelun tärkeyttä, sekä omaa toimintatapaa ja sen merkitystä. Yksittäisistä opettajani Gerritin opeista mieleeni jäi erityisesti harjoittelun suunnittelusta tilankäyttö, ja pelialueiden koko. Seuratessamme lasten harjoituksia Kampongissa hän kysyi usein: “miksi kentällä on näin paljon tyhjää tilaa?”. Luennoilla hän myös painotti pelialueen hyötykäyttöä ja keskustelimme siitä, miten useita eri harjoitteita voimme suorittaa saman pelialueen sisällä. Harjoitukset itsessään olivat samanlaisia ja samalla tavalla toteutettuja kuin Suomessa. Isoin ero ja yllätys oli lajin suosio ja pelaajamäärät, sekä kenttien määrä. Usein yhdellä seuralla oli useita kenttiä omistuksessaan ja käytössään - vähimmilläänkin kaksi tai kolme.
Taloudellisesti liikkuvuusjakso ei ollut kaikista halvin kokemus. Sain jaksoa varten Erasmus apurahaa noin 1800 €, ja loput kulut tuli maksaa itse. Kokonaisuus oli arvioilta 2200–2300 €. Suurimmat kulut syntyivät majoituksesta ja julkisilla matkustamisesta. Itse majoituin ensimmäisen viikon ystäväni luona, ja lopulle ajalle vuokrasin Airbnb:n kautta huoneen erään naisen luota, jossa yöpyi lisäkseni myös nuori nainen Italiasta. Asunto sijaitsi Amersfoortissa, noin puolen tunnin junamatkan päässä Utrechtista. Majoitus oli helppo löytää sovelluksesta, ja ensimmäinen Airbnb kokemukseni oli onnistunut.
Matkustin kävellen, junalla, ratikalla ja pyörällä. Käytössäni oli yksi pyörä, jolla päädyin kulkemaan Amersfoortissa ollessani asemalle, kauppaan ja jalkapalloharjoituksiin Cobu Buys:n naisten joukkueen kanssa. Utrechtissa käytin julkisia. Pyöräilykulttuuri on Hollannissa suuressa roolissa, täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tiemerkinnät ja selkeästi erotellut pyörätiet tekivät pyöräilystä helppoa. Myös junailun ja muut julkisten käytön koin yksinkertaiseksi. Toki aluksi oli pieni haaste muistaa leimata matkakortilla myös kulkuneuvosta poistuessa.
Sen suurempia kulttuurishokkeja en vaihtojakson aikana kokenut. Koulusta, jalkapalloseuroista, vastaanottavista ihmisistä ja maasta jäi positiivinen kuva. Näin jalkapalloihmisenä voi sanoa, että valitsin oikean kohteen vaihtojaksolle, ja voin suositella sitä muillekin.
