top of page

Erasmus+ -vaihto Italian Bergamossa 15.10.2024-14.11.2024

Emilia Vienonen

Osallistuin ensimmäistä kertaa liikkuvuusjaksolle. Olin jo lukio-opinnoissa ja Varalassa opiskeluiden aikana haaveillut työssä opista tai vaihdosta ulkomailla. Kun kuulin, että Varalasta valmistumisen jälkeen on vuosi aikaa lähteä vielä liikkuvuusjaksolle, niin tiesin että nyt on oma aikani. Sen jälkeen lähdin heti selvittämään asioita.


Valmistuessa olisin kaivannut blogien lukemisesta vinkkejä liikkuvuusjaksolle lähtemiseen, joten pyrin rakentamaan tämän blogin vinkkien kera. Samaan aikaan kerron myös omista päätöksistäni ja kokemuksistani.


Ennen liikkuvuusjaksolle lähtöä tapasimme Varalan KV-koordinaattorin kanssa muutaman kerran, jossa kävimme läpi tarpeellisia asioita ja mitä kaikkea tarvitsee tehdä ennen varsinaista reissua. Tapaamisissa sovittiin muun muassa mikä olisi sopiva kohde, minkä pituiselle jaksolle lähdetään, lähdetäänkö reissuun yksin vai kaverin kanssa, majoitus, liikkuvuusjakson tavoitteet sekä tarpeellisia tietoja kuten apurahat ja dokumentit. Ennen hakeutumista, kannattaa siis hieman miettiä mitä liikkuvuusjaksolta haluaa ja minkälaiset vaihtoehdot sopivat parhaiten itselle.


Itsellä ei ollut vielä selkeää kuvaa minne olisin halunnut lähteä, joten omien toiveiden perusteella päädyimme hakemaan liikkuvuusjaksolle Liceo Paolo Sarpiin, joka sijaitsee Bergamossa Pohjois-Italiassa. Aluksi ajattelin, että hankin itse majoituksen, mutta Italian päästä tuli ehdotus host-perheestä, johon päädyinkin lopulta. Ennen lähtöä pidimme myös muutaman Teams –kokouksen, johon osallistui myös vastaanottavan organisaation, eli minun tapauksessani koulun vastuuhenkilöt.


Liceo Paolo Sarpi liikkuvuusjakson kohteena oli todella vastaanottava. Se on paikallinen lukio, joka sijaitsee Bergamon vanhassa kaupungissa Città Alta –kaupunginosassa. Liceo Paolo Sarpi on perustettu 1506, joten rakennus sekä koulu on todella vanha. Itse liikuntasali oli myös aikaisemmin ollut kirkko. Tästä varoiteltiin paljon, että koulu on todella erilainen kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Loppu peleissä olihan koulu erilainen ja koulussa oli erilaisia tapoja kuin Suomessa, mutta mielestäni tämä ei ollut niin erilaista mitä oltiin varoiteltu. Liikuntasalissa pystyi hyvin pitämään liikuntatunteja, vaikka sali oli hieman normaalia pienempi.



Liikkuvuusjaksolla ohjasin liikuntaa 16–18 –vuotiaille opiskelijoille. Itsellä oli kohteen kanssa yksi toive ennen liikkuvuusjaksoa, joka oli että pääsisin ohjaamaan lapsia –tai nuoria. Tämä määritteli osaksi miksi päädyin juuri Liceo Paolo Sarpiin.


Lisäksi pääsin järjestämään koulun sisäisiä juoksukilpailuja. Itsellä ei ollut kuitenkaan tunteja kovin paljoa, joten näiden lisäksi olisin voinut mennä esimerkiksi seuraamaan muiden luokkien liikuntatunteja ja ottaa neuvoa kolmelta todella erityyliseltä liikunnanopettajalta.


Vinkkinä siis liikkuvuusjaksolle lähtiessä, että käytä kaikki mahdollisuudet hyödyksi oman kehityksen takaamiseksi. Jos on yhtään ylimääräistä aikaa, pyydä esimerkiksi pääsisitkö seuraamaan muita ohjauksia. Liikkuvuusjaksolla kuuluisi tulla 30h/vko täyteen, joka kattaa tuntien pidon, tuntien suunnittelun ja muut aktiviteetit kuten muiden tuntien seuraamisen.


Kuvat: Koulun sisäisissä juoksukilpailuissa oli vaadittua olla ambulanssi paikalla (kuva vasemmalta). Oppilas pelaamassa mölkkyä, jonka vein tuliaiseksi koululle (kuva oikealta).


Majoituksen kanssa kannattaa miettiä minkälainen kulttuuri maassa on. Lisäksi kannattaa miettiä, minkälainen luonne itsellä on ja mitä tykkäisit tehdä vapaa-ajalla. Italiasta tullut host-perhe ehdotus oli itselle juuri sopiva. Hieman introverttinä, mutta samaan aikaan muiden seurasta pitävänä sain host-perheessä ollessa reissusta paljon paremmin irti kuin että olisin itse vuokrannut asunnon. Host-perhe voi sopia, jos pystyt mukautua osittain myös perheen rytmiin, etkä ole joka ilta menossa ulos. Lisäksi on kohteliasta auttaa perhettä jollakin tapaa kodin hoidossa, onhan he ottanut sinut heidän kotiinsa. Itse autoin esimerkiksi tiskien ja ruokien kanssa, sekä kävin joskus kaupassa. Lisäksi sain tutustuttua enemmän paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin tämän järjestelyn avulla.


Majoittuessa host-perheessä voit myös saada arvokasta apua ja vinkkejä reissun aikana. Esimerkiksi omassa perheessä sain apua ensimmäisen bussikortin ostamiseen, kaupungin ja nähtävyyksien näkemiseen sekä historiaan ja kulttuuriin. Lisäksi, host-perheessä majoittuminen on melko varmasti myös halvempaa kuin oman asunnon vuokraaminen. Host-perhe ei ota välttämättä majoituksesta mitään hintaa vaan esimerkiksi vain ruokaan menevän summan. Saahan host-perhekin tästä myös paljon itselleen.


Vapaa-ajan vietin itse paljon oman host-perheen kanssa ja pääsin seuraamaan perheen lapsien mukana esimerkiksi paikallisen yleisurheiluseuran harjoituksia, jalkapallo harjoituksia sekä lentopallopeliä. Lisäksi matkustimme Milanoon ja Garda-järvelle, jossa sain paikallisen opastuksen nähtävyyksiin. Joka ilta kokoonnuimme myös yhdessä syömään, joka oli mielestäni kiva tapa päästä osaksi perhettä. Vietin myös paljon aikaa yksin tutustumalla kaupunkiin kävellen sekä tekemällä muutaman reissun Italian sisällä. Matkustin parin yön reissulle Veronaan ja Venetsiaan sekä päiväreissulle uudemman kerran Milanoon. Bergamosta oli todella helppo matkustaa junalla joka paikkaan, ja Milanoonkin matkasi alle tunnissa.


Bergamon sisällä oli myös helppo kulkea paikallisella bussilla ja yllätyinkin, kuinka täsmällisesti bussi siellä kulkee. Aikataulut pystyy löytämään aina bussipysäkin viereisestä taulusta. Lisäksi Mapsin kautta näkee oikean linjan tarvittaessa.



Liikkuvuusjaksolta palaamisen jälkeen on tehtävä näyttö, joka sisältyy raportista ja esityksen pitämisestä. Tämän lisäksi on täytettävä EU Survey ja tehdään blogi Varalan sivuille omista kokemuksista. Itse tein näytön tasan viikko liikkuvuusjakson jälkeen, joka tuli todella nopeasti. Itse halusin viettää aikaa omien läheisten kanssa, jonka takia tuli todella kiire näiden tekemisessä. Vinkkinä siis, mieti mikä olisi itselle paras ja realistinen aikataulu liikkuvuusjakson jälkeisiin tehtäviin.


Kaiken kaikkiaan liikkuvuusjakso oli todella ikimuistoinen ja harmittaa sinänsä, etten ollut ennen lähtenyt. Suosittelen jokaiselle, joka on vähänkään miettinyt lähtevänsä. Itse aion tulevaisuudessa ehdottomasti hyödyntää vastaavat mahdollisuudet, jos niitä vain tulee eteen. Liikkuvuusjakson ei edes tarvitse olla kovin pitkä vaan esimerkiksi myös lyhyempi ajanjakso, jos tuntuu ettei pitkää ajanjaksoa halua olla pois kotoa. Pidemmästä ajanjaksosta saa kuitenkin mielestäni paremmin irti, sillä kerkeät rauhassa sisäistää kulttuuria ja kehittää omasta osaamistasi.


Emilia Vienonen

3 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page