KV-liikkuvuusjakso Italiassa 8.–17.6.2026 / VAT19, Jouki Tikkanen

Olen jo vuodesta 2021 työskennellyt Ruotsin maajoukkueen valmennustiimissä vierailevana valmentajana yhdessä päävalmentaja Katarina Söderbergin kanssa. Yhteistyömme on vuosien saatossa tiivistynyt: käyn Ruotsissa useita kertoja vuodessa ja lisäksi ruotsalaishuiput käyvät vuosittain luonani Tampereella. Tiimiin liittyi kaksi vuotta sitten italialainen fysiikkavalmentaja Alessandro Granatieri, joka valmentaa Italiassa muun muassa lukuisia arvokisamitalisteja tuottaneessa Fabrianon valmennuskeskuksessa.

Yhteistyömme ydin ja päätavoite on toistemme auttaminen ja jatkuva kehittyminen. Meille heräsi toive ja haave päästä oppimaan lajin parhailta Italiaan. Leirille lähtisivät Ruotsin maajoukkue ja Suomen maajoukkuetason valmennettavani Anastasia Rogozhina. Valmennuksen ammattitutkinnolla sain tietää mahdollisuudesta osallistua EU-rahoitteiselle KV-liikkuvuusjaksolle. Selvisi myös, että jaksoon voisi yhdistää haaveidemme KV-leirin. Leiripaikaksi valikoitui Serie A:n hallitseva mestariseura Viareggiossa, Toscanassa. Sain Varalalta hyvät ohjeet jakson toteuttamiseksi, ja pääsimme matkaan kesäkuussa 2026.

Asetin jaksolle seuraavat tavoitteet:

• oppia olympiamitalitason maan harjoittelu- ja lajikulttuurista

• kehittyä valmentajana

• laajentaa verkostoja

• tarjota valmennettavilleni huipputason harjoitteluympäristön

• syventää italian kielen taitoani ja laajentaa työsanastoani

Suomalais-ruotsalais-italialainen leiriporukkamme Viareggiossa

Viikko 1 (ma–su): leiri Viareggiossa, Toscanassa

Leiri Viareggiossa oli mahtava. Pääsimme seuran huipputason urheilijoiden ja valmentajien salille koko viikoksi. Harjoituskulttuuri teki meihin kaikkiin suuren vaikutuksen. On vaikea tiivistää sitä kaikkea mitä pääsimme kokemaan, mutta yritän pukea sanoiksi minuun eniten vaikutuksen tehneitä seikkoja lukijoiden iloksi.

Ensinnäkin – tasoero Suomeen oli kaikilla osa-alueilla huikaiseva. Tässä muutamia esimerkkejä:

1. Treenimäärät ovat valtavat: 9-vuotiaasta aikuisuralle saakka urheilijat treenaavat kuutena päivänä viikossa klo 8–16. Koulu hoidetaan iltaisin joko netissä tai kotikouluna.

2. Treenikulttuuri oli hyvin fokusoitunut ja motivoitunut. Koko 8-tuntinen treenipäivä käytetään harjoitteluun: juomataukoja on kerran tunnissa, turhia juttutuokioita ei tapahdu ollenkaan, jokainen tekee työnsä mahdollisimman hyvin.

3. Voimistelijoiden määrä ja taso häikäisivät. Huippusalilla treenasi kymmeniä urheilijoita, ja he kaikki olivat käsittämättömän hyviä. Jokaisella oli tekninen osaaminen sekä fyysiset ja henkiset valmiudet arvokisatasolle.

4. Harjoittelun tempo oli käsittämätön. Siinä missä italialaiset ehtivät tehdä kaksi toistoa, ruotsalaiset ehtivät yhden. Matalasta katosta huolimatta italialaiset ehtivät pyöriä heittojen alla 4–5 kierrosta. Ruotsalaiset ehtivät hädin tuskin kaksi pyörähdystä. Italialaiset nakuttivat liikkeitään yli 90% onnistumisprosentilla, ruotsalaiset onnistuivat yhdessä yrityksessä kolmesta. Suomalaisurheilijani oli jotain italialaisten ja ruotsalaisten välimaastosta.

Tampereen Sisun maajoukkuevoimistelija Anastasia Rogozhina välinetekniikka- ja baleBtunneilla Viareggiossa

Toiseksi – Viareggiossa harjoitusolosuhteet eivät todellakaan ole edes lähellä Suomen tasoa. Mutta! Italiassa salin puutteellisuuksien ei anneta haitata. Olosuhteisiin sopeudutaan, ja energia käytetään siihen, mihin urheilijat ja valmentajat voivat itse vaikuttaa: tekemisen laatuun, valtavaan osaamiseen, harjoituskulttuuriin.

Meillä Suomessa etsitään syitä menestyksen puutteelle usein juuri olosuhteista – siitäkin huolimatta, että ne ovat meillä mahtavat. Suomessa oli viime vuosikymmenellä iso haloo virallisten harjoitusalustojen puutteesta. Asiaa pidettiin ratkaisevana menestyksemme estäjänä.

Ensimmäinen kanveesimme saatiin Kisakallioon vuonna 2010, ja sen jälkeen alustoja on tullut Suomen saleille kymmenittäin. Silti tulostaso on polkenut paikallaan, ja jopa laskenut 2010-luvun huippusaavutuksistamme.

Viareggiossa ei tänäkään päivänä ole kanveeseja. Sali on lisäksi lajin laatustandardeja matalampi: korkeus on vain 8 metriä. Suomessa menestyksen mahdollistajana pidetään yli 12 metrin korkuista olosuhdetta. Viareggiossa heitot tähdätään kahdeksaan metriin, heittojen alla pyöritään vinhasti ja välineet otetaan kiinni monimutkaisin variaatioin. Tuloksena ovat korkeat pisteet tuottavat heitot.

Viareggion salissa on kahden ja puolen kisa-alueen verran treenitilaa. Sali on rytmisen voimistelun standardeihin nähden matala, ja virallisten kanveesien sijasta alustoina ovat vain matot ja parketti. Matot avataan aamuisin ja rullataan treenipäivän pääLeeksi klo 16 muiden salin käyttäjien tieltä.

Viareggion-leirin yhteenveto:

Leiri ylitti kaikki odotukseni. Silmämme avautuivat. Teimme ahkerasti muistiinpanoja, kuvasimme, keskustelimme ahnaasti, pohdimme, innostuimme, opimme. Kokemus muutti meitä pysyvästi.

Tulevaisuus näyttää, miten onnistumme integroimaan oppimamme päivittäiseen työhömme.

Viareggion salin treenikulttuurissa oli riittävästi samankaltaisuuksia omaamme, jotta saatoimme kokea olomme mukavaksi. Yhtäläisyyksiä oli erityisesti eettisissä näkökulmissa: urheilijoiden terveys oli yksi pääarvoista, kaikkia kohdeltiin yhdenvertaisesti ja ilmapiiri oli kannustava.

On selvää, että palaamme Viareggioon mahdollisimman pian. Se on meille ideaali paikka kehittyä.

Salikissa sai Anastasian treenikassista mukavan leposijan; Huippu tiimi: Katarina Söderberg ja minä; Viareggion treenialusta: parketti ja matot.

Viikko 2 (ma–ke): job shadowing Bolognassa – työ vapaana valmentajana

Leirin jälkeen urheilijat palasivat kotiin. Minä sain mahdollisuuden jäädä Italiaan – oppimaan lisää paikallisesta lajikulttuurista ja valmentajantyöstä. Matkasin Viareggiosta Bolognaan, jossa Italian-kollegamme Ruotsin maajoukkueen tiimistä pitää freelancer-työnsä päämajaa. Pääsin mukaan Alessandron normaaliin työviikkoon, johon kuuluu fysiikkavalmennusta, työn suunnittelua, verkostojen luontia ja ylläpitoa, juoksevia toimistoaskareita. Työt asettuivat aamuyhdeksän ja iltakahdeksan väliin rennolla italialaisella ajankäytöllä.

Käytimme paljon aikaa keskusteluun, leiriviikon oppien reflektointiin, muistinpanojen kirjoittamiseen, fysiikkatreenien suunnitteluun. Sain kysyä italialaisista metodeista, lajikulttuurista. Sain kuunnella perusteellisia vastauksia, kyseenalaistaa ja oppia. Keskustelimme myös yhdestä valmennuksen ammattitutkinnon pääteemoista: työssäjaksamisesta. Työmme on niin vaativaa ja kuormittavaa, että jaksamisen eteen pitää ihan tosissaan tehdä hommia.

Alessandrolla on asiakkaita ympäri Italiaa ja Eurooppaa, joten suurin osa treeneistä tapahtuu etäyhteydellä omalta toimistolta käsin. Seuravierailuja on asiakkaan mukaan kerran viikossa, kerran kuussa, kerran kaudessa. Lisätuloa ja uusia kontakteja tuovat mestarikurssit ympäri maailmaa.

Vapaan valmentajan työssä pääsee mukaan monen urheilijan uralle, mutta samalla on mahdollisuus elää varsin vapaata ja normaalia elämää. Toisin on monella seuravalmentajalla, jotka hukkuvat työmääräänsä.

Jään vakavasti pohtimaan, olisiko työ vapaana valmentajana omalle jaksamiselleni ja tulevaisuudentoiveilleni kestävämpi vaihtoehto. Ajatukset ovat nyt avoinna, ja vaihtoehtoja on monia. On vain yksi elämä, joten valinnat kannattaa tehdä viisaasti.

Jouki Tikkasen työ/lit Instagramissa: joukiaino ja ikurinrytmiset

Alessandro Grana/erin työ/li Instagramissa: alessandro_grana/eri

Alessandro aloittelemassa illan online-treenejä ja minä ahertamassa muistiinpanojen parissa.

Vapaa-ajan aktiviteetteja: tutustumista paikalliseen kulttuuriin

Vapaa-aika on elämässä työtä tärkeämpää – myös leireillä ja muissa poikkeusolosuhteissa. Ihminen jaksaa päivässä noin kahdeksan tuntia työtä, kun taas palautumisen mahdollistavat toinen mokoma vapaa-aikaa ja kolmas unta.

Työn ja vapaa-ajan tasapaino oli Italiassa kohdillaan. Meillä oli intoa nähdä ja kokea, ja sääkin helli pohjoismaiseen kesään tottuneita. Pääsimme treenien jälkeen virkistymään hallin ja hotellin läheiselle Tyrrhenanmeren rannalle. Iltaisin nautimme paikallisesta ruokakulttuurista mukavissa ravintoloissa. Maistelimme mitä mielenkiintoisimpia mereneläviä – esimerkiksi merisiiltä ja ostereita, ja nautimme monen monta annosta gelatoa.

Viareggiosta ehdimme retkelle lähikaupunki Pisaan, jossa totta kai kävimme katsomassa Kaltevaa Tornia. Bolognan kuumuudesta suuntasimme ylös Apenniinien kukkuloille. Iltauinti viileässä uima-altaassa virkisti kehon, ja mieli lepäsi kukkulamaisemia katsellessa.