Kansainvälinen jakso Tanskassa ja Ruotsissa: huippu-uintivalmennusta ja tuttuja haasteita 2.-13.10.2025; Aija Hakala

Matkasin kohteeseen kahden uimarini Eetu Aution ja Vilma Leppähaaran kanssa. Matkan keskeisin tarkoitus oli saada näkemystä siihen, missä olemme kansainvälisestä näkökulmasta katsottuna nyt, missä voisimme parantaa ja miten, ja missä ennen kaikkea minun osaamiseni on peilattuna kansainväliseen tasoon. Molemmilla mainituilla uimareilla on halu, motivaatio ja potentiaali kilpailla ja menestyä kansainvälisellä tasolla, ja siksi minun heidän valmentajaan on tarpeen hallita myös kansainvälinen taso ja tarkistaa, miltä osin pitää vielä parantaa.

Kohde valikoitui pitkälti siksi, että halusin tutustua valmentajaan, jonka meriittilista ohittaa omani mennen tullen. Bo Jacobsen on yksi Tanskan kokeneimmista ja meritoituneimmista valmentajista, ja kun hän toivotti meidät tervetulleeksi mukaan omaan, uudenlaiseen valmennusympäristöönsä, tartuin tilaisuuteen. Bo on myös reilut 10 vuotta sitten toiminut Suomen uintimaajoukkueen päävalmentajana.

Eetu oli jo ennen minulle siirtymistään tehnyt yhteistyötä Bon kanssa, ja siksi tämä kontakti näin helposti avautui. Muitakin vaihtoehtoja olisi toki ollut, mutta koin itse, että tämä olisi itselleni opettavainen.

Eetu Autio, Aija Hakala ja Bo Jacobsen

Bo on valmentanut menestyksekkäästi sekä Eetun että Viiman kaltaisia uimareita. Toivoin, että olisin saanut konkreettisia valmennuksellisia työkaluja, jotta voisin tehdä uimareistani Suomessa vielä parempia.

Tanskan päässä toimintapaikkanamme oli Esbjergin kunnallinen uimahalli. Hallissa on

10-ratainen 50 metrin allas sekä erillinen kylpyläosasto. Hallissa toimii suurimpana seurana Esbjerg Svoemmeclub, jossa myös Bo Jacobsen on vuosikausia valmentanut. Nyt kuitenkin Bo on siirtynyt - tai siirretty - pois jättiseurasta, ja hän on perustanut sen rinnalle oman huippu-uintiin keskittyvän Pro Swim Esbjerg -nimisen uimaseuran.

Bon ryhmässä toimintakulttuuri näytti hyvin samankaltaiselta kuin omani: pienessä porukassa jokaisella on ääni, ja jokainen huomioitiin yksilöllisesti. Bolla oli käytössään myös erillinen fysiikkavalmentaja, joka teki uimareiden voimaharjoitusohjelmat. Voimaharjoittelu toteutettiin lähellä olevalla yksityisellä kuntosalilla, jonne Bo oli perhesuhteilla saanut jonkinlaisen luvan tuoda uimareita.

Kilpailuissa, joihin Tanskassa osallistuimme, selkein ero suomalaiseen kulttuuriin näkyi kannustamisessa. Suomessa hallissa on hyvinkin hiljaista siinä kohtaa, kun uimarit valmistautuvat startteihinsa, mutta Tanskassa oli selvästi suuremman urheilujuhlan tuntua. Oma arvioni taustasyistä on jonkinlainen amerikkalaisen joukkuekulttuurin tuonti mukaan uintikilpailuihin: Tanskassa useampi seura kokoontui ennen kisajakson alkua joukkuehuutoihin. Toki tätä Suomessakin tehdään, mutta ilmeisesti Tanskassa joku muu asia on onnistunut paremmin, kun uimarit jaksavat joukkuehuudon jälkeenkin kannustaa kavereitaan.

Muutoin kaikki tuntui kilpailupaikalla hyvin tutulta ja sellaiselta, että minun oli helppoa hypätä vain mukaan suorittamaan valmennusta. Olimme kilpailuissa mukana niin, että edustimme Bon seuraa, koska koin, että näin annoimme heille jotain takaisin. Sain myös ehkä itse

aidomman kokemuksen - hyvässä ja pahassa. Esbjergin ison seuran päävalmentaja kävi kertaalleen kommentoimassakin sitä, kun olin kisoissa Bon seuran paidassa, että mikäli haluan olla ottamatta kantaa heidän välisiin riitoihinsa, ei olisi pitänyt laittaa tuota paitaa.

Yllätyin siitä, että vaikka olimme "vieraina" Tanskassa, juuri kukaan valmentaja ei ottanut minuun suoraa kontaktia. Olin suorastaan pettynyt. Jos meille Turkuun tulisi joku ulkomainen uimari valmentajansa kanssa, varsinkin, jos olisivat kilpailuiden kärkikaartia, olisin aivan varmasti jututtamassa tätä valmentajaa. En tiedä, olenko jotenkin vaikeasti lähestyttävä, leimaisiko Bon seura lähestyvän valmentajan vai mikä oli taustalla, mutta näin kuitenkin koin. Koska en tuntenut tanskalaisia valmentajia ennalta, en oikein myöskään tiennyt, kenelle pitäisi mennä juttelemaan. Isojen seurojen valmentajat vaikuttivat hyvin kiireisiltä, ja pienemmistä seuroista en sitten taas osannut valita, keneen pitäisi yrittää ottaa kontaktia ja millä lähestymiskulmalla.

Bo valmensi aika samalla tavalla kuin tyypillinen uintivalmentaja valmentaa: hän otti aikoja kellolla, korjasi tekniikkaa sanallisesti ja näyttämällä, kuvasi videota ja näytti siitä uimareille. Yksi, mitä itse en ole käyttänyt, oli toisten uimareiden ottaminen opettajiksi. Bo kertoi jo etukäteen, että teettää sellaisen harjoitteen, ja niin tehtiin. Uimarini Eetun piti ensin näyttää omaa rintauintiosaamistaan ja sitten neuvoa siihen liittyvää taitoa Bon uimarille. Tämä toimi kohtalaisen hyvin, koska molemmat uimarit joutuivat näin sanoittamaan omaa tekemistään. Jaoimme myös pari treeniä niin, että minä valmensin keskimatkojen uimareita ja Bo valmensin lyhyemmän matkan uimareita. Uskon, että tämä oli ihan kaikillekin osapuolille antoisaa, koska näin kaikki uimarit saivat enemmän valmennusta.

Bolla on ollut maine tiukkana "vanhan liiton" valmentajana. Minä en havainnut kuitenkin minkäänlaista töksäyttelyä tai muuta typeryyttä, päinvastoin koin, että Bo puhui erittäin suurella kypsyydellä niin valmentamisesta kuin toimintaympäristön asetelmastakin. Hän tuntui pelaavan pitkää peliä oman elintilansa rakentamisen suhteen. Hän korosti, miten on tärkeää nyt pysyä hyvissä väleissä niin hallihenkilökunnan kuin kuntouimareidenkin kanssa.

Bon oma tytär kilpailee myös selkäuinnissa kuten uimarini Vilma, ja Bo huomasikin Viiman starteissa taipumuksen liukua turhan syvällä. Olin itse jopa ohjannut Viimaa tähän, mutta jälkeenpäin ajatellen Bo varmaankin on oikeassa, ja Vilmalle voisi olla hyödyllistä tehdä liuku hieman lähempänä pintaa. Eetun delfiinipotkuissa hän huomasi pään ja käsien asennossa parannettavaa, jota en ollut osannut itse katsoa. Niin ikään Eetun rintauinnin osalta löytyi konkreettisia kehityskohteita: en ollut ajatellut, että hän ui liian syvällä, mutta Bo nosti sen ykkösasiana esille. Hän myös veti Eetulle tähän kohdennettuna harjoitteita, joissa toistoja yhdestä asiasta tuli selvästi enemmän kuin mitä minulla on ollut tapana uittaa.

Bon kypsyys näkyi mielestäni parhaiten tilanteissa, joissa minun ja Eetun luonteiden hankalat piirteet osuivat yhteen. Esimerkiksi jo kisaviikonlopun aikana Bo osasi eri tilanteissa ohjata minun toimintaani liki isällisellä otteella sanomalla, että "nyt ei kannata käyttää tähän energiaa". Hän oli aivan varmasti tuolloin oikeassa, mutta itse olen hyvin reagoiva enkä aina osaa erottaa olennaista ja epäolennaista.

Vuorovaikutuksesta ja yhteistyöstä opin sen, että kyllä se on Tanskassa ihan yhtä vaikeaa kuin Suomessakin. Konkreettisin esimerkki oli se ratavuorokiusanteko, jota saimme todistaa. Jotenkin tuollainen toimintatapa, jossa iso seura saa varata ratoja yli oman tarpeen vain, koska ne nyt on varattu heille, tuntuu hyvin epämodernilta ja suorastaan epäammattimaiselta, vanhanaikaiselta toimintatavalta. On vaikea ymmärtää, että niinkin

edistyneessä maassa kuin Tanskassa voidaan julkista uimalaitosta käyttää noin hölmöllä tavalla. Toisaalta - Bo kyllä kertoi, että hän itse on ollut aikanaan vuosien ajan rakentamassa asetelmaa juuri sellaiseksi kuin se nyt on, siis siinä mielessä, että kaupunki on antanut seuroille niin valtavan suuren rataresurssin. Nyt aikanaan tehty työ vaan tavallaan astui omille varpaille. Tämän kirjoitushetkellä toisaalta tiedän, että kevään näyttökilpailuperiodi päätyi siten, että Bo sai kaksi uimaria aikuisten Euroopan mestaruusuinteihin ja Esbjerg Svoemmeklub ei yhtään. Tämä taas varmuudella nostaa Bon seuran takaisin ratavuoroja kaupungista saavien seurojen kerhoon.

Tiedollis-taidollisesti koen, että osaamiseni on huippuluokkaa. Bo ei koko vierailun aikana sanonut oikeastaan mitään sellaista, että olisin kokenut, etten ikään kuin tiedä asiaa tai ymmärrä sitä.

Vierailun kokonaisvaikutus oli itsevarmuuden ja itsearvostuksen nousu. Tunnistan entistä paremmin, että vaikka minulla ei ole isoa ryhmää uimareita, olen silti osaamistasoltani huippuvalmentajana ja pärjään kansainvälisessä ympäristössä erinomaisesti.

Tärkein oppi on yrittää keskittyä olennaiseen ja yrittää pitää välit mahdollisimman hyvinä moneen suuntaan. Tällöin tiukan paikan tullen löytyy tukijoita. Tässä on varmaan itselläni myös oppimisen paikka, jotta en lähtisi mukaan joka taisteluun, vaan muistaisin miettiä, miten sota voitetaan.

Kilpailimme Tanskan kisan jälkeen vielä Ruotsissa. Huomasin, että molempien uimareiden irtiottokyky parani, kun oli kaksi peräkkäistä kisaviikonloppua. Aion käyttää tätä jatkossakin, kun pitäisi tehdä tulosta.

Bon kanssa olen jatkanut yhteistyötä lokakuun Tanskan reissun jälkeenkin, ja hän on sparrannut minua useampaan otteeseen tuon jälkeen. Olemme myös käyneet keväällä kisaamassa Tanskassa, ja jälkeen Bo toivotti meidät mukaan seuransa toimintaan, vaikka emme virallisesti edes edustaneet tuolloin hänen seuraansa.

Ehkä suurin oppi sitten kuitenkin oli se, että ihmiset ja ihmisten väliset kitkat ovat aika samanlaisia joka puolella.