Tutkinnon osat: Liikunnan ohjaaminen, Liikuntaneuvojana toimiminen, Terveyttä edistävän liikunnan ohjaajana toiminen, Lasten liikuntataitojen oppiminen ja ohjaaminen, Testaaminen ja harjoittelun ohjelmointi
Hämeen Liikunta ja Urheilu ry on Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan alueilla toimiva liikunnan aluejärjestö. HLU tuottaa liikuntaa ja urheilua tukevia palveluja ja tekee liikunnan kehittämistyötä. HLU:n edustajia on mukana lukuisissa verkostoissa paikallisistasolta valtakunnalliseen toimintaan.
HLU:n tehtävänä on:
lisätä lasten ja nuorten arjen liikunnallista aktiivisuutta
kannustaa ja aktivoida hämäläistä aikuisväestöä liikkumaan riittävästi
auttaa ja tukea seuroja niiden kehittäessä toiminnan laatua ja vaikuttavuutta
lisätä eri kohderyhmien osaamista koulutuksen, viestinnän ja materiaalituotannon keinoin
tuottaa palveluja, jotka edistävät paikallisen ja alueellisen liikunta- ja urheilukulttuurin toteuttamista, vahvistumista ja kehittymistä
HLU:N TOIMISTO
Kauppi Sports Center 3. kerros
Hämeen Liikunta ja Urheilu ry
33520 Tampere
Asiantuntija, lasten ja nuorten liikunta
hannamari.laitinen@hlu.fi, p. 040 8414 229